<$BlogRSDUrl$>

23.3.04

Kyyninen on nyt kaunainen 

Harjoittelupaikkahakemukseni saapui "return to sender" -leiman kanssa takaisin.
Suurimman hämmennyksen minulle aiheuttivat valintaperusteet. Paikkaan edellytettiin seuraavia perusvalmiuksia: "X:n opintoja, kykyä A, hyvää tekstinkäsittelytaitoa ja perehtyneisyyttä B:hen". Tänään saamassani surkuttelukirjeessa kuitenkin todettiin valintakriteereiksi: X:n opintoja ja niiden laatua, Y:n opintoja ja niiden laatua, perehtyneisyyttä automaattiseen tietojenkäsittelyyn ja atk-alan erikoisansioita.

X:n opinnot olen hoitenut ja laatuakin papereistani löytyy kiitettävästi - kirjaimellisesti. Y:n opintojapa en ole suorittanut, mutta eipä niitä hakiessa erikseen vaadittukaan. Tekstinkäsittelytaitoa on jokaisella, mutta perehtyneisyys B:hen oli sivuutettu kokonaan ja oli korvattu mystisillä "atk-alan eriikoisansioilla". Mielenkiintoista olisi tietää, mitä nämä erikoisansiot ovat. Minulta todellakin olisi löytynyt perehtyneisyyttä B:hen ja varmasti hakijoista olin tässä suhteessa ainoa. Eipä tainnut kuitenkaan minun pärstäni miellyttää tai jonkun muun pärstä miellytti enemmän.

Helvettiäkö laittavat perusvaatimuksia, jos valintakriteerit kuitenkin muokataan jälkikäteen juuri tietylle ihmiselle sopivaksi? Perusvalmiusvaatimuksiksi voisi ihan yhtä hyvin laittaa: Haemme työhön mielestämme parasta henkilöä. Rumat ja ne, jotka eivät osaa keittää kahvia älkööt vaivautuko, ja sitten todeta, että "valintakriteereiksi tällä kertaa muodostuivat seikat, että hakijalla on syntymäpäivä lokakuussa, hänellä on sisko nimeltä Pertti ja hänellä on erikoisansioista sellaisista asioista, joita me täällä kabineteissamme arvostamme enemmän kuin sinun kykyäsi tehdä työsi tunnollisesti ja ammattitaidolla, luuseri.


11.3.04

Väinö 

Minäkin äänestin Väinö Myllyrinnettä suurimmaksi suomalaiseksi. !Absolut Truth vinkkasi Pinserin vihjanneen, että Selfdestructin Toni oli kehottanut (omana ideanaan) äänestämään Väinöä, koska Väinö oli kaikkien aikojen pisin suomalainen. Itse äänestin Väinöä jo ajat sitten, sillä tätä ideaa on vatvottu foorumilla jos toisellakin. Toivottavasti mahdollisimman moni kuitenkin rekisteröi itselleen tuhannen s-postiosoitetta, jotta Väiskistä saadaan kisan musta hevoinen. Nähtäväksi jää lähteekö YLE sensuroimaan äänestystulosta. Yllättyisi tästä en.

Väinö Myllyrinne tosin tuskin on ollut "suurin" suomalainen. Mielestäni suurimman määritelmäksi sopisi korkeutta paremmin tilavuus. Edesmenneitten suomalaisten tilavuuden mittaaminen olisiperin hankalaa, mutta nyt elossa olevan kansakunnan voisi kyllä mittuttaa. Onhan teilläkin jo päässänne mielikuva 5 miljoonasta suomalaisesta jonossa valtavaan piripintaiseen vesisäiliöön, johon jokainen varovaisesti pulahtaa yksi kerrallaan niin, että syrjäytyneen veden määrästä voidaan laskea kunkin suomalaisen tilavuus?

8.3.04

Hyvää naisten päivää, miehimykset! 

Kristittynä ihan omissa maailmoissaan ilmoitti, että minä olen "miehimys". Se tarkoittaa, että minä olen epämiehekäs ja akkamainen, velvollisuuksia välttelevä häpeäpilkku ja paskapää. Miksikö? Koska minua on pienenä ruokittu äidinmaidolla ja minulle on lässytetty. Niin, ja koska minulla on pitkä tukka.

Tässä alkuun käyttäisin lyhyen ja ytimekkään puolustuspuheenvuoron meidän pitkätukkien puolesta. Emme me pitkätukat itkuun pillahda, jos joku meille tulee kertomaan, mitä mieltä ovat meistä. Todennäköisesti emme ottaisi vakavasti sellaisia sekopäitä, jotka tuikituntemattomille tulisivat kertomaan, mitä mieltä ovat näiden pärstäkertoimista. Ei meitä kiinnosta, mitä sinä ja ystäväsi T. Halme meistä ajattelette. Saattaisin tosin sanoa jonkin pahan sanan teille tekopyhille, mutta siinä se.

Jostain kumman syystä halusit myös avautua miesten väkivaltaisuudesta ja feministivihasta. En löytänyt tästä jutusta sitä punaista lankaa, joka olisi johdatti meidät paskapäänyhveröpitkätukat hakkaamaan naisiamme, joten taisitpa vain tilittää, koska se on sinunkaltaistesi tapa ilmaista itseänne. Tiedän myös, että pitkätukalla voi olla nainen ja perhe. Olen tällaisia ihmetyksiä ihan omin silmin nähnyt.

Veikkaankin, että sinulla on vain jotakin henkilökohtaista meitä pitkätukkaisia miehiä kohtaan. Todennäköisesti olet kateellinen meidän humaanille maailmannäkemyksellemme. Ehkäpä joku pitkätukka on joskus selittänyt sinulle loogisen perustelun, miksi kristinusko on yksi maailman vääristyneimmistä, keinotekoisimmista ja ihmiskunnalle vahingollisimmista aatteista. Tai ehkä kaikki johtuu siitä, että sinulle ei lapsena annettu riittävästi äidinmaitoa eikä sinulle lässytetty. Luettiin vain totisia ja pelottavia juttuja isosta kirjasta, jota tulee noudattaa orjallisesti ja kirjaimellisesti; voihan sen oppien varjolla "huonompia ihmisiä" - etenkin pitkätukkia - mollata ilman minkäänlaista kritiikkiä.

Saattaa toki olla, että olet joskus ollut ihastunut johonkin pitkätukkaiseen poikaan - mahdollisesti hänkin oli kristitty - mutta julma liuhuletti antoikin sinulle pakit, koska sinä et ollutkaan hänelle se "täydellinen" (ja paksukin olit). Edellistä vaihtoehtoa kuitenkin epäilen, sillä en usko, että miehet ovat ikinä kiinnostaneet sinua ja mikäli ovat, niin ainakaan et ole koskaan saanut. Onneksi meille pitkätukille sekin on helpompaa, sillä mehän olemme jo valmiiksi akkamaisia naisia; ja mihillehän kelpaa nainen kuin nainen, kunhan ei ole sadomaso.

Kuin loppukaneetiksi esitän syvän ihmettelyni, miten kukaan voi suoltaa blogin täydeltä tuollaista itsekritiikitöntä paskaa [koska se on blogi ja blogissahan on jopa suotavaa suoltaa itsekritiikitöntä paskaa -Kysyn vaanin editori]. Noh, onneksi me molemmat olemme oikeassa ja voimme tuudittautua siihen, että meillä on loppuelämämme on hyvä ja onnellinen. Eiks je?